Jeesus ei paistatellut jumaluudellaan

Post date: 11-Dec-2017 09:35:34

Jeesuksen syntymä, inkarnaatio, Jumalan tuleminen ihmiseksi, on jotain ainutlaatuista ja käsittämätöntä. Sen seurauksena maailma mullistui, eikä me sitä edes huomata, kun se on meille niin arkipäivää. Jos tänään Jeesus syntyisi maailmaan, ja ihmiset saisivat päättää miten siitä kerrottaisiin, olisi sosiaalisessa mediassa, lehdissä ja tv:ssä jo pitkään ennen tapahtumaa, kova markkinointi tapahtumasta. Ihmisten ajatukset eivät mene samaa rataa kuin Jumalan ajatukset. Sen saivat huomata myös idäntietäjät. Mat. 2:1-2. ”Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Beetlehemissä kuningas Herodeksen aikana, niin katso, tietäjiä tuli itäisiltä mailta Jerusalemiin, ja he sanoivat: "Missä on se äsken syntynyt juutalaisten kuningas? Sillä me näimme hänen tähtensä itäisillä mailla ja olemme tulleet häntä kumartamaan.” Idän tietäjät ajattelivat uuden kuninkaan syntyvän pääkaupungissa ja mahtimiesten tietävän tästä. Jos Jeesus olisi syntynyt herrojen keskelle, ei hän olisi voinut kohdata normaalia kansaa niin kuin hän pystyi köyhänä normaalina tuon ajan ihmisenä tekemään. Kukaan ei koettanut päästä Jeesuksen seuraan siksi, että oma asema olisi parantunut ja olisi saanut maallista valtaa ja rikkauksia. Jumala toimii monesti näkymättömällä tavalla. Jeesuksen syntymää ei etukäteen markkinoitu kuin Joosefille ja Marialle. Ei ollut seinissä mainoksia, että sinä ja sinä päivänä Beetlehemissä syntyy siinä osoitteessa Jumala ihmiseksi. Enkelitkin ilmestyivät vähiten arvostetulle ihmisryhmälle, paimenille. Ei Jeesuksen lapsuudessa kukaan nähnyt hänen Jumaluuttaan, ainut kerta kun mainitaan jotain kun Jeesus oli temppelissä keskustelemassa. Siellä kaikki ihmettelivät hänen ymmärrystään ja vastauksiaan. Sielläkään Jeesus ei tehnyt ihmeitä ja merkkejä. Jumala oli valmis olemaan Jeesuksessa 30 vuotta ihan hiljaa. Julkisen toimintansa aikanakaan Jeesus ei tehnyt yhtään tunnustekoa sen takia, että ihmiset olisivat korottaneet hänet. Jeesuksen vaikuttimet olivat rakkaus ja sääli. Ihmisillä oli nälkä, hän teki ihmeen ruokkiakseen ihmiset. Hääpari oli joutumassa nolatuksi, kun viini loppui, Jeesus pelasti heidät häpeältä muuttamalla veden viiniksi. Salassa tämäkin, kukaan muu kuin palvelijat eivät tienneet mistä viini tuli.

Joskus meistä voi tuntua, että missä Jumalan vastaukset viipyy ja miksi Jumala ei vastaa rukoukseen. Joskus Jumala toimii aivan eri tavalla ja eri aikataululla kuin me. Me näemme asioista vain pintaa, mutta Jumala näkee ylhäältä koko kuvan. Jos Jumala tekisi niin kuin me haluamme, voisi lopputulos olla ihan toinen kuin se on silloin kun Jumala vie asiat päätökseen tahtomallaan tavalla. Joskus elämä voi viedä kivun kärsimyksen ja vaikeuksien kautta.

Varmaan paimenet, Maria ja Joosef ja ainakin opetuslapset odottivat, että Jeesus messiaana ottaa vallan ja vapauttaa Israelin Rooman vallan alta. Näin ei käynyt. Jumalalla oli jotain parempaa suunniteltuna. Kun ihmiset eivät nähneet asioita Jumalan näkökulmasta ja ei ymmärretty mitä Jeesus puhui, niin pettymys oli suuri. Ja lähdettiin pois seuraamasta Jeesusta.

Jumalalla oli halu, pelastaa ihmiset ja vapauttaa vangitut. Luuk.4:18. ”Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen.” Tuo sama halu on Jumalalla vielä tänäänkin. Jumala toimii meidän keskellä Pyhän Hengen kautta, saaden aikaan vapautusta ja pelastusta. Synnin sorto on kukistettu ja voimme olla tänään Jeesuksen omia, armossa kasvavia, kohti Jumalalle erotettua ja Jumalan mielen mukaista elämää.

Vaikka et näe tällä hetkellä asioita Jumalan näkökulmasta, älä luovuta, älä lähde pois Jeesuksen seurasta. Voit pyytää Jeesusta auttamaan ja tarvittaessa vapauttamaan. Voit pyytää kärsivällisyyttä ja voimaa. Muista, että Vapahtaja on syntynyt ja hän kuulee rukouksesi.